Sakke

Improvisoitu potretti. Yo-talolla käydessäni inspiroiduin tapetin, sohvan ja pöydän yhteispelistä. Hienoa kuviota, linjaa ja ehkä valoakin. Haluaisin kyllä ottaa tuossa paikassa jonkun oikeankin promokuvan. Jollekin muodikkaan kepeälle poppistriolle tämä mielestäni sopisi hyvin. Vapaaehtoiset voipi ilmoittautua! :)

Viime aikoina on nämä BW-kuvat kiinnostaneet taas enemmän ja enemmän. On mielenkiintoista ottaa kuva käsittelyyn ihan raakana, ilman mitään kontrastisäätöjä tai tumman pään leikkauksia. Sitten kuvakanava kerrallaan katsoa, millaista materiaalia löytyy, näistä sekoittelemalla säätää kuva viimeisen päälle kohdalleen. Oma mustavalkoprosessointini on kehitetty Petteri Sulosen menetelmästä.

Amoral, Alcoholica, Shadow Will Follow

Sitten viime näkemän Amoralin vokalisti oli vaihtunut. Myös tyyli on vaihtunut askeleen kepeämpään suuntaan. Myös yleisö oli (tosin ehkä osittain johtuen tapahtuman luonteesta, sunnuntai-illan ikärajaton) nuorentunut ja rauhoittunut melkoisesti. Mutta tukat heiluivat komeasti ja kitarat soivat tarkasti.

Shadow Will Follow:


Alcoholica:


Amoral:






Muutama lisäkuva täällä.

Disfear & Ghost Brigade

Pitkästä aikaa bändejä kuvaamassa. Klubilla esiintyi ruotsalaiset Disfear ja Principles of Existence sekä suomalainen Ghost Brigade.

Ghost Brigadea olen kuvannut ennemminkin. Tuolta kerralta mieleen jäi dramaattinen ja tyylikäs valaistus sekä hyvännäköinen esiintyminen. Tämä mielikuva säilyi ja vahvistui tällä keikalla.

Tässä esimerkki tuosta dramaattisemmasta valosta:



Tämä kuva kiteyttää mielestäni jotakin GB:n lava-aktista. Harmikseni tuota ylläolevan kuvan dramaattista valoa oli tarjolla ainoastaan biisien aluissa ja muissa rauhallisissa kohdissa, missä tyypit eivät yksissä tuumin riehuneet niinkuin tässä:



Jossakin kohdassa lavalle tulvi strobovaloa, minkä kanssa saa kyllä erikoisen näköisen kuvan. Toisaalta tälläinen kuva on hieno, toisaalta keikan valaistuksen todellinen tunnelma ei tästä välity.



Disfear ei taas valoja tykännyt käyttää. Sellainen perus-lavavalo ei kyllä inspiroi kuvaamiseen, mutta kun kuvankäsittelyvaiheessa näkee vaivaa, niin näyttäviä kuvia on kuitenkin mahdollista saada.

Mitään varsinaisia kikkoja näissäkään ei ole. Mustavalkokäännöksessä painotin niitä värikanavia, joilla kuvadataa on enemmän ja joilla se näyttää paremmilta, ja yritin olla tavallista huolellisempi tumman pään sävyjen kanssa. Lightroom tuntuu ne oletuksena leikkaavan kokonaan pois.

Häävalokuvaajan kesä

Syksyn tullessa ala-asteella kirjoitettiin aina aine "Mitä tein viime kesänä". Tässä tälläinen kuvallinen versio aiheesta.

Ensi kesälle on vielä tilaa, ottakaapa yhteyttä ;)

Havaintojani Koneesta I

Kone on mikä tahansa mekaaninen tai sähköinen väline, jota käytetään jonkin työn suorittamiseen ihmistä suuremmalla teholla tai pidempiaikaisesti kuin mihin ihminen pystyy.

Apulannan edellisen levyn ilmestymisen aikoihin tuli pyöriteltyä melko tiuhaan tuota Koneeseen kadonnut -rallia. Vasta hiljattain tuli mieleen, että kuinkahan vahvasti tuo siinä mainittu "Kone" viittaa tuonne CMX:n "Palvelemaan konetta" -suuntaan. Ja käsittelevätkö nämä ehkä jossain määrin samaa teemaa Mokoman kappaleen "Toista maata" kanssa.

Tämän Koneen ymmärrän kylmäksi ja yksinäiseksi mekanismiksi tai koneistoksi, paikaksi jossa ihmiset eristäytyvät ja etääntyvät toisistaan. Ehkä vähän niinkuin kännykkä-suomi, jossa keskustellaan lähinnä GSM-tornien välityksellä ja silloinkin mieluiten 160 kirjoitetun merkin kautta. Voisimme viettää elämämme yhteyttä rakentaen, mutta rakennamme pikemminkin muureja, miinakenttiä ja linnoituksia.

Koneessa vapaus ei ole vapautta tehdä hyvää, tai vapautta toteuttaa aatteitaan, vaan vapautta irtautua kaikesta, olla tekemättä mitään, olla osallistumatta mihinkään ja rakastaa vain itseään. Rakkaudestakin puhutaan talouskäsittein, ihmisten markkina-arvosta parisuhdemarkkinoilla.

Tylsä, betoninen ja sisäpuolelta lukittu vankila, bittien vellova ja kylmä meri. Laaja hämärä huone jossa on myös muut toivonsa menettäneet. Paikka jossa ihmisen yksilöllisyys ja syvempi identiteetti revitään pois: kuka on raapinut nimesi pois/nimesi, kasvosi, mielesi oivat/palvelemaan konetta. Jotain olevan ja olemattoman väliltä. Digitaalinen tyhjyys, kuollut taso.

Joskus ennen koneeseen katoamista oltiin paikassa, jonka valveutuneinkaan hädin tuskin muistaa. Kertojan kokemus on se, että tästä lähtötilasta puhuminen on turhaa, koska sitä ei ymmärretä. Sellaiseen puheeseen ehkä reagoidaan jopa väkivaltaisesti niinkuin vangit Platonin luolavertauksessa. Tai niinkuin Yrjänä asian muotoilee: Jos muistelet mitä se olisi:kauneus/kauneus tai sopu tai rehellisyys/kukaan ei kuuntele, kukaan ei kuule.

Kone on persoonaton, sieluton ja kasvoton systeemi, jota kukaan ei ole toivonut eikä välttämättä edes rakentanut, mutta silti se hallitsee elämiämme. Osamme on pyörittää sen rattaita tai sitten leimautua erikoiseksi ja hulluksi.

Tälläisen tulkinnan (pahoitteluni Wirtaselle, Yrjänälle ja Annalalle :)) ja sen herättämien tuntemusten perusteella syntyi tämä kuva.



Kuva suurempana

Ja sitten pirteämpiin teemoihin ennenkuin syysmasennus vie täysin mennessään :)

Pari maisemakuvaa ja sananen niistä

Tämän kesän maisemakuvaaminen jäi edellistäkin kesää vähemmälle. Osittain aika on vierähtänyt hääkuvauksissa ja muissa aktiviteeteissa, toisaalta olen törmännyt jonkinlaiseen monitasoiseen umpikujaan. Sisällölliseen, kerronnalliseen, esteettiseen ja jossain määrin myös fyysiseen umpikujaan.

Sisällöllinen/kerronnallinen umpikuja tarkoittaa sitä, että kuvaamista rajoittaa päämäärättömyys. Jonkun verran on hakusessa se, että mitä maisemakuvalla haluaa esittää. Tai miksi sellaisen ottaa. Ja koska hyvän maisemakuvan ottaminen on vaikeaa (tai ainakin työlästä), niin se vaatii päämäärätietoisuutta, jonkunlaista näkemystä haettavasta kuvasta ja motivaatiota.

(Jos avaa kuvan ottamisen vaikeutta vain kahden tekijän kautta. Ensinnäkin, hyvä sommitelma. Sen löytäminen vaatii työtä. Paikkoja, joissa kulkee, pitää havainnoida muutenkin kuin vain katselemalla. Pitää miettiä, miltä paikka voisi näyttää eri kuvakulmasta kuvattuna, eri polttoväleillä, eri vuorokaudenaikaan, valon tullessa eri suunnasta, jne. Toisekseen, hyvän sommitelman jälkeen pitää löytää hyvät olosuhteet. Valo tekee kuvan, ja maisemakuvauksen kanssa siihen ei voi juuri vaikuttaa. Valo on "hyvää" reilun tunnin ajan aamulla ja illalla. Pilvet ovat yleensä maisemakuvan olennainen elementti. Pilviä pitää olla sopivasti, mutta ei liikaa. Jo näistä kahdesta tekijästä saa yhtälön, joka on kohdillaan vain harvoin. Ja korjattavissa ainoastaan uudella reissulla samaan paikkaan.)

Nykyään ajattelen lisäksi, että maisema on ikäänkuin näyttämö varsinaista tapahtumaa varten. Eli täydellisten olosuhteiden lisäksi pitäisi olla sitten vielä se varsinainen kuva. Mutta moniko malli olisi valmis heräämään vaikkapa kymmenenä aamuna ennen auringonnousua ja siirtymään pimeällä kuvauspaikalle, sitten odottelemaan otollista hetkeä vaikkapa tunnin. Ja monennellako kerralla usko horjuisi itselläkin?

Myös näkemys kuvan estetiikasta on muuttunut. Reilu vuosi sitten kuvassa piti olla millintarkasti dynamiikkaan sopiva sävymaailma sekä kulmasta kulmaan, objektiivin etulasista horisonttiin ulottuva maksimaalinen terävyys. Kuitenkin olen muualla valokuvauksen aloilla (rock- ja hääkuvaus) kehitellyt tyylin, jossa kuva valotetaan tietyn kohteen mukaan oikein ja muuten annetaan palaa puhki, ja jossa syväterävyys on minimaalinen. Mielellään vielä kuva pehmenee ja tummuu nurkkia kohti. Kun kuvaan näin muissa yhteyksissä, niin miksi maisemakuvaus olisi asia erikseen.

Maksimaalinen terävyys on tietysti sinänsä hyvä juttu, ja sitä arvostaa esim. isoja printtejä katsellessa, mutta se ei ole hyvä juttu, että terävyyttä tavoitellessaan sulkee silmät siltä kuvalta (tai näkemiseltä) itseltään. Tai tekee kompromisseja kuvan suhteen, kuten esimerkiksi jotkut, jotka eivät kuvaa täydellä aukolla, koska objektiivi on terävimmillään pari aukkoa himmennettynä...

Fyysinen umpikuja tarkoittaa autottomuutta. Pyörällä, kävellen ja bussilla toki pääsee aika hyvin (ja näkee paremmin), mutta ilman autoa on joihinkin paikkoihin liian työlästä/aikaavievää päästä.

Noh, lässytys sikseen, ja pari kuvaa kehiin. Kuljeskelin "luonnossa" ja tässä havaintojani sillä hetkellä vallinneesta valosta, pintarakenteista ja sommitelmista:

Tehosekoitin

Olin katsomassa nuoruuteni suosikkibändiä Tehosekoitinta. Olin paikalla kuuntelemassa, en ottamassa kuvia, mutta kamera oli kuitenkin muista syistä mukana. Keikan loppupuolella aloin sitten miettimään, että mitäköhän jos yrittäisi ottaa kuvan kitaristi Matin ja basisti Hanskin loikasta rumpukorokkeelta. Kun encoren toiseksi viimeinen biisi sitten lähestyi loppuaan, kaivoin laukusta kameran ja 85 mm optiikan valmiiksi ja jäin odottelemaan ratkaisevaa hetkeä..

Tehosekoitin on kyllä bändi jota olisi hieno kuvata "oikeastikin". Toisaalta, enpä olisi halunnut tätä keikkaa missään tapauksessa missata olemalla vain kuvaajana. Ja on myös kiva kuvata välillä vain näinkin, asioita sellaisena kuin ne näen, niiltä jalansijoilta joilta ne näen (eli miksauskopin tietämiltä eturivin sijaan). Ja ehkä juuri tätä pitäisi keskittyä etsimään. Luopua ajatuksesta "tää on jo niin nähty"/"mitä tällä kuvalla kukaan tekee"/"ääh" ja kuvata sitä omaa elämäänsä. Tehosekoitintakin voisi helposti pitää kliseisenä ja "niin jo tehty"nä juttuna, mutta kun sen tekee tyylillä ja taitaen niin homma vaan toimii!

Itse esityksestä ei ole juurikaan sanottavaa, niin loistava se oli. Loppuunmyydylle keikalle oli lähiaikoina tarjolla vain "kiskurihintaisia" lippuja huuto.netissä - tosin ihmettelen sitä, miten 50 tai 100e on jonkun mielestä ylihintaa, kun saman joutuu maksamaan mistä tahansa tusinakeikasta Hartwallilla..